25. huhtikuuta 2009

Kevätvilliä









Vietimme huikaisevan aurikoisen, uskomattoman lämpimän ja ehdottoman rentouttavan pääsiäisen Naantalin kylpylässä. Kaikki kiitokset sinne suuntaan. Oli ehdottomasti kaikinpuolin miellyttävä yllätys koko paikka! Uimataitoisten lasten kanssa varsinaisen lastenaltaan puuttuminen ei vauhtiamme haitannut. Kolmen vedessä liotun päivän jälkeen osallistuimme vielä Naantalissa lapsille järjestettyyn kummituskierrokseen vanhassa kaupungissa. Tarinat tekivät lapsiin vaikutuksen. Aikuiset taisivat viehättyä enemmän kauniista, hyvinhoidetusta, vanhasta miljööstä.
Neulerintamalle kyllä kuuluu valmista. Kaikenlaiset keväiset harrastukset ja yleinen kevätvilli ovat vain estäneet paikalleen pysähtymisen, töiden kuvaamisen ja valmiiksi blogiin työstämisen. Yritän ryhdistäytyä. Keveitä keväthattuja on syntynyt tyttärille. Ihanalle Ystävälle hänen kiireisen työnsä inspiroimana oma mallini (tilaus pitkistä) lapasista, jotka kulkevat nimellä Hihat Palaa.
Aurinkoa jokaiseen kotiin!
toivottaa Aurora

2. huhtikuuta 2009

Pikaisia












Iltana muutamana sain inspiraation Noro-lapasista, mutta eihän yksi kerä mihinkään riittänyt, joten seuraavana aamuna (onneksi oli lauantai) lähdimme lasten kanssa kaikkien aikojen lumipyryyn Helsinkiin - retkelle lankakauppaan, käsityötalo Priimaan. Kun sitten vastatuuleen puskimme halki sankan lumipyryn, totesi Kaunis ja Viisas, että hän menee seuraavasta ovesta sisään oli se sitten mikä tahansa kauppa! Onneksi siinä vaiheessa oltiin jo Priiman kulmilla ja päästiin oikeaan osoitteeseen... Olipas ilo käydä.
Mukaan sieltä sen puuttuvan Noro-kerän lisäksi lähti nuo hattulangat ja Kauniin ja Viisaan hattu oli todella "tunnissa valmista", oma meni taas uusiksi, kun ensimmäisen kääntelyn jälkeen palmikot kääntyivät käsittämättömästi kaikki samaan suuntaan ja jouduin purkamaan järjestyksen palauttamiseksi... Meillä on nyt huippulämpimät pipolakit ja ulkona tehdäänkin sitten tämän kevään lämpöennätystä :D
Vihreä lanka on kaupanpäällinen Nordiasta ja huivi päätyy lahjaksi... Kunhan valmistuu.
Tämä ilta on pyhitetty neulomiselle. Ihana rauha. Parasta iltaohjelmaa! Huikeaa tämä valon lisääntyminen! Iloa ja valoa jokaiseen kotiin!